30.12.2009

Ulkotaide matkailun vahvistavana tekijänä

Luet nyt Lappeenrannan Seudun Yrityspalveluiden ensimmäistä Business & Innovations –blogikirjoitusta. Tällä foorumilla halutaan herätellä keskustelua Lappeenrannan seudun – ja tarvittaessa vähän laajemminkin –elinkeinopolitiikkaan liittyvistä asioista. Tervetuloa mukaan kommentoimaan tai vain seuraamaan ajatustenvaihtoa siitä, miten voimme olla mukana toteuttamassa Lappeenranta 2012 –strategiaa ja Lappeenrannan seudun elinkeinopoliittisia tavoitteita.

Vuoden vaihteessa on tapana luoda katsaus menneeseen vuoteen ja arvioida tulevan vuoden haasteita. Olen sen verran tuore tulokas yhtiössä, että jätän menneen vuoden muistelut muille. Tuleviakin haasteita on riittävästi. Esimerkkinä mainittakoon kuinka seuraavien vuosien aikana matkailusta luodaan Lappeenrannan seudulle todellinen vahvuus.

Lähtökohta ei ole huono. On mukavaa huomata kuinka keskusta vilisee ihmisiä – niin paikkakuntalaisia kuin vieraitakin. Moni hotelli on myynyt kapasiteettinsa tälle ja seuraavallekin viikolle. Tosin kaikki päättyy aikanaan, ainakin alennusmyynnit ja joululomat. Millä konsteilla saisimme lisää tuulta puhallettua ympärivuotiseksi tarkoitettuihin, vielä suunnitteluasteella oleviin matkailukohteisiimme?

Vuosi vaihtuu Lappeenrannassa talvisissa merkeissä. Maakuntagalleriassa sijaitsevan toimistomme ikkunoista näkee miten aurauskalusto jatkaa lumenajoa viime päivien lumipyryjen jäljiltä. Maakuntagallerian pihalla komeilee jääpukki poroineen, kiitos pakkaskelien, jo kolmatta viikkoa. Edeltäjän – jäälabyrintin – käyttöikä taisi olla kolme päivää. Itsensä veistoksen kanssa valokuvauttavia vieraita käy tasaiseen tahtiin.

Kun katselen tuota jääporoa ja sen edessä poseeraavaa perhettä, tulee mieleeni viime vuosituhannella kuulemani esitelmä Bilbaosta. Tuolloin vertailin Bilbaon kaupungin kehittäjien kanssa erilaisia keinoja kaupunkiseutujen elinkeinojen edistämiseksi. Baskialueen pääkaupunkina turvallisuus nousi heidän esittelyssään luonnollisesti keskeiselle sijalle. Toisena asiana jäi mieleeni bilbaolaisten näkemys heidän silloin suhteellisen uudesta Guggenheim-museostaan. Hienot nykytaiteen näyttelyt saivat väistyä taka-alalle, kun Bilbao-kävijöiden mieleen jäävänä mannekiinina toimi museon edessä pensaista parturoitu koiranpentu. Bilbaon kuvan lähde

Lappeenrannan seudun ilmasto asettaa omia haasteita meidän ulkotaiteen materiaalivalinnoille. Jäätä ja hiekkaa käytetään jo tottuneesti ainakin sesonkiluonteisesti, pensaita ja pusikkoa ehkä vähemmän tietoisesti. Oma Baltic Brownimme olisi tietysti ainutlaatuisen paikallinen, maailmanlaajuisestikin tunnettu ja kesät talvet ulkona viihtyvä materiaali. Mitä siitä lähtisi luomaan ja mikä olisi sille paras paikka kaupunkikuvassamme?

Toivotan menestystä vuodelle 2010!

Markus Lankinen
Toimitusjohtaja


Kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi